Tänään kävimme tankkaamassa tapaksia ja munkkia masuun Miikan synttäreiden kunniaksi. Arkista luksusta pari tuntia eli kahdenkeskistä aikaa (ja ruokaa!), mies kiirehti vielä syöminkien jälkeen treeneihin, apua! Mä en olisi jaksanut juosta metriäkään, lastenvahteina olleet serkkuni ja hänen puolisonsa epäilivät jo kolmatta raskautta, hähä! Eilen muuten mammakaverini vihjaili kuntoprojektistani kun oltiin piknikillä :D Nyt kun alan olla kunnossa niin täytyy koittaa hiljalleen palata salitouhujen pariin. ”Kunnossa olemisella” tarkoitan huimausoireita ja muuta uupumistani, niistä itseasiassa olen ajatellut kirjoitella tänne lisää, kunhan vain ehdin.
Tilasimme Inezissä pöydän täyteen tapaksia ja ähkyissämme jatkoimme matkaa vielä Pyynikin näkötornille munkkikahveille. Tiesittehän, että jälkkäri menee eri masuun? Mulla ja Miikalla ainakin :P

Ei mitää hienostelua tällä kertaa (aivan kuin yleensä olisi :D)! Trikoomaxihame ja tennarit <3


Inez kuuluu ehdottomasti omiin lempparimestoihin Tampereella ja sieltä saa mun mielestä ihan maailman parasta valkoviiniäkin. Arkisin lounassalaatit maistuu Bistro Venlassa, lasten kanssa pääsee helpolla Sokoksen yläkerrassa, kesäisin kokeilisin Kaislaa, ystävien kanssa suunnataan Ineziin tai 2h+k:n, pitsanhimoisena Napoli on hyvä valinta. La Famille on yksi suosikkikahviloistani, ehkä amerikkalaisen suklaakakun takia, pieni vohvelikahvila on söpö, Runossa on maistuvaa juustokakkua (+ihana tunnelma) ja maailman parhaat munkit saa tietysti Pyynikin näkötornilta. Kauppahallista saa kaikenlaista, huh kylläpä täällä Tampereella on niin paljon hyviä paikkoja herkkusuille, en edes puolia luetellut :P




Omnomosnom, mutta miksi Miika tilasi chilimanteleita?




Ihan kaikenvaralta vaan: takki ja hame/Vero Moda – neule/H&M – laukku/Zara


Jälkikäteen ajateltuna vähempikin olisi riittänyt, mutta olihan se munkki aika hyvää, kuten jo sanoinkin; parasta mitä Suomesta saa ;)
-Maj
Oijoi Napolin pannupizza,mmmmmm :) :P ja kysynpähän vaan (suloisen katkerana;)) että miten voitkin näyttää aina noin hyvältä,säteilevän kauniilta vaikkakin tennarit jalassa…. Huoh :)
HAHA! Kiitos kohteliaisuudesta <3 Miikan mielestä tennarit ovat paaaljon parempi vaihtoehto kuin korkkarit, omituista :)
Kiitos aivan ihanasta blogista! Hah oltiin just poikaystäväni kanssa viime viikolla eka Inezissä ja siitä näkötornille. Oli kyllä niiiin hyvää ja ähky tuli kans :) Toi täytettävä kortti on tosi hauska idea. Upea asu!
Kiitos itsellesi! Joo oli kyl masu pullollaan vielä aamullakin :P
Mahtavaa, että päätit kertoa lemppariravintoloistasi juuri nyt, sillä oon tulossa lauantaina Tampereelle. :) Täytyykin laittaa vinkit talteen, niin ei tarvitse pähkäillä, mistä sais hyvää ruokaa.
Noni, jes! Täällä on mun mielestä aika kivasti vaihtoehtoja :)
Inez on kyllä mahtava. Täytyy mennä sinne taas kesän aikana ”treenaamaan” tapasten syöntiä kun syyskuussa odottaa Barcelonan matka :)
Joo, reeniä reeniä vaan :D
Sun nyt ei tarvii huolta kantaa kuntoprojekteista! Oot aina niin hoikan näköinen, kenen ikinä vieressä poseeraatkin. Jopa tosi hoikka mungoanna näytti läskiltä SUN vieressä! :D :D Että senkun omnomnom vaan!!
Höpöhöpö, mutta missä mä olen Annan kanssa poseerannut?
Täällä;
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151596959474636&set=a.10151596958884636.1073741825.75905184635&type=3&theater
Aussie Blog Awardseissa!
Sulla on tuossakin kuvassa niin hoikat jalat että!!! :D
Kiva toi sun hame, onko se tämän kevän mallistosta?
Napolissa on kyllä hyvät pizzat ;)
Hmm.. oon ostanut hameen Stokalta, en kyl tiedä mitä mallistoa tää on? Alku keväästä näitä on varmaan ilmaantunut kauppoihin!
Äläs sano, että Suomen parhaat munkit olis muka Pyynikin näkötornilla, ennen kuin oot käyny Nekalassa maistamassa Konditoria Marin https://foursquare.com/v/konditoria-mari/4d2a9ea4b818a35d6b29a98a munkkeja, jotka OIKEASTI ovat parasta mitä tiedän! Se mustikka-vaniljatäyte…aijaijai :) Mutta nämä munkit on haettava heti aamulla tai nälkäiset työmiehet (jotka sankoin joukoin pitävät kahvitaukoa kysesisessä paikassa) ovat tyhjentäneet tiskit.
Mä oon kyl maistellut Marin tuotteita ja myönnetään, että ne ovat kyllä superhyviä! Laskiaispullatkin <3 En silti peru sanojani, koska näkötorni on aina näkötorni, hehe!
Oot niiiin kaunis!Haluan itsekin nyt vahan yksinkertaisemman mutta naisellisen tyylin sun innoittamana. :)