stringpockettupla

Matkustelin eilen yksinäni Ylivieskan mummolasta Tampereelle. Kotona odotti yllätys. Miika oli saanut viikon aikana porattua laatikossa odotelleen hyllyn seinälle, kuten kuvasta näkyykin ;) Mahtavaa, nyt voin säilytellä kahvikupposiani esillä sekä kaivella kaapista kivoja esineitä ja kippoja hyllylle.

Olin ajattelut, että paneudun blogijuttuihin tällä viikolla oikein kunnolla, olihan minulla lastenhoitokin järjestetty, mutta niin vain toisin siinä kävi. Podin koko viikon akuuttia narkolepsiaa ja tietokone ei tietenkään pelittänyt. Eilen nukahdin keittiön lattialle, toisen kerran junaan (kanssa matkustaja kertoi aikoneensa juuri herättää minut kun havahduin Tampereella) ja kotiin päästessäni olin niin puhki, että päätin mennä heti nukkumaan. Mitä ihmettä siis oikeasti?

Päässäni on ehkä tuhat juttua, joista tahtoisin kirjoittaa ja jotka mielelläni teidän kanssa jakaisin. En vaan tiedä mistä aloittaisin tai mitä tekisin, kun lapset ovat poissa. Aamuni aloitin kunnianhimoisesti juoksulenkillä ja morsiammen kynsien värkkäämisellä, mutta sen jälkeen olenkin vain haahuillut ympäriinsä vaan täällä tehden sitä sun tätä, saamatta mitään loppuun. Pesin jääkaapinkin hädissäni :D Huomenna ollaankin sitten Miikan kanssa ystävien häätunnelmissa, joten on vain tämä päivä aikaa hoitaa asioita rauhassa ja aika tuntuu kuluvan järkyttävän nopeasti. Paniikki!

Tekin varmaan toivoisitte niitä kunnollisia juttuja julkaisuun, kun kerran kerron, että on idiksiä. Varmaan ihan mahtava katsella jotain tuplastringiä valkoisella seinällä ja lueskella turhia löpinöitä… Lupaan palata uudestaa illalla katsastelemaan kameraan kerääntynyttä kuvasaldoa ja postailemaan, sillä minulla on ollut jo ikävä teitä – ja tätä blogia.

-Maj

 

0 Comments

  1. sari 30.8.2013

    Vaikka onkin mukava lukea uusia juttuja, niin suurin osa meistä lukijoista ymmärtää ettei aina voi eikä tartte olla tehokas.

    Vastaa
  2. Riikka 30.8.2013

    Kolme vaihtoehtoa. Raskaana, stressin purkautuminen tai kilpirauhasen vajaatoiminta. Veikkaisin jälkimmäistä. Kannattaa testauttaa, koska sen kanssa ei ole leikkiminen.

    Vastaa
    • Maj 30.8.2013

      Mä veikkaan, että vaihtoehtoja saattaa löytyä enemmänkin, mutta veikkasin kyllä keskimmäistä :)

      Vastaa
  3. Sun 30.8.2013

    Oletko raskaana kun väsyttää? ;)

    Vastaa
    • Maj 30.8.2013

      Noupp :)

      Vastaa
  4. iinustii 30.8.2013

    Joskus on kuule ihan hyvä vaan olla ja höntsäillä ja tehdä vähän sitä sun tätä saamatta mitään loppuun :) Ja kuten tossa jo sanottiinkin, ei aina tartte olla tehokas. Ihan mahdollista, että nyt keho vaan purkaa viime aikojen stressiä ja se on vaan hyvä!

    Vastaa
  5. WhiteLily 30.8.2013

    Ihanaa, kun jollain muullakin on samanlaista kuin mulla!

    Itsestäni kyllä tunnistan, että taitaa olla vähän stressiä. Pitänee viikonloppuna lepuuttaa hermoja ja tehdä jotain mukavaa.

    Kivaa ohjelmaa teilläkin tiedossa. Mukavaa viikonloppua! Juttuja ootellaan :)

    Vastaa
  6. Riksu 30.8.2013

    Häistänne oli ihana lueskella vielä enemmän. Kynsistäsi en ole vielä löytänyt kuvaa ja muutenkin joku vinkki vitoset -postaus olisi mielenkiintoinen lukea. Ja ota iisisti kun kroppa sitä ilmeisesti vaatii :)

    Vastaa
  7. Matu 30.8.2013

    Hei, minkä kokoisia nuo teidän string-hyllyt ovat?

    Vastaa
  8. Ruut 30.8.2013

    Ei aina tarvitse olla niin kovin tehokas ja välillä on ihan hyvä vaan vähän vaikka nukkua ;) Mukavaa viikonloppua!! Ja kyllä noita hyllyjä mielellään katselee, on ne vaan niin kauniit :)

    Vastaa
  9. Iida 30.8.2013

    Tuohan on täysin ymmärrettävää, olet kahden pienen lapsen äiti, sinulla on varmasti ollut enemmän tai vähemmän stressiä häistä yms. asioista ja nytkun pääsit vanhempiesi luokse, tietäen että lapsille on hoitajia, mitäpä sitä muuta tekisi kuin lepäisi ja heittäisi aivot narikkaan! ;)

    Vastaa
  10. Maikki 30.8.2013

    Ihana Maj! Ei aina tosiaan tarvitse olla tehokas. Sinussa bloggaajana viehättää juuri se, että olet ihminen. Näytät siis enemmän kuin kaunista pintaa. Mahtava olet blogisi kanssa :)

    Vastaa
  11. Elisabeth 1.9.2013

    Kaunis hyllyratkaisu!

    xxx

    E

    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *