Tätä postausta on toivottu, mutta nyt on ehkä huonoin mahdollinen hetki julkaista se kun taivaalta ripsottelee vettä, teenpä sen silti. Rantsuelämää on ehtinyt tulemaan jo ikävä, kuumeisesti kurkistelen Forecan sivuja, joskos ne säät alkaisivat pian tästä paranemaan. Viikonlopuksi on alustavasti sovittu treffit ystäväperheen kanssa, mutta saapa nähdä päästäänkö Särkänniemeen, sillä ei sielläkään ole kovin hääviä kaatosateessa käyskennellä.
Mutta niin asiaan, olette kyselleet, että mitä minä pakkaan rantsupäivinä kylmälaukkuun. Meidän meininki on sen verran yhteisöllistä, että vieraillaan kamujen kanssa toistemme eväskasseilla, viime viikolla ystäväni oli tekaissut koko porukalle pitsaa ja joskus saatetaan hakea jotain noutoruokaakin rannalle.

Vettä pakkaan aina runsaasti mukaan ja koitan tuputtaa sitä parhaani mukaan myös lapsille, lisäksi saatan ottaa pillimehujakin, koska kuumana päivänä on tärkeää tietysti nauttia nesteitä. Tuossa kassin sivutaskussa on lasten aurinkolasit ja kosteusliinoja. Sampalla on päässä aina lippis, Rebekalla hellehattu.
Rasvailen skidit aina aurinkosuojalla (suojakerroin 50) hyvin jo kotona ja lisäilen rasvaa päivän mittaan, sillä molemmat, Samuel ja Rebekka viihtyvät loistavasti vedessä. Ennen Samppa otti sopivasti varjossa päikkärit n. klo 12-14.30 joten hän pysyi juuri haitallisimman ajankohdan pois auringosta.

Viime viikolla meidän eväskassi sisälsi vesipullojen lisäksi:
– 2 pillimehua
– 2 hedelmäsmoothieta
– banaanin
– viinirypäleitä
– babyporkkanoita
– tomaatteja
– lihapullia
– leivät
– pistaasipähkinöitä
Näillä me pärjättiin ihan loistavasti päivä biitsillä, käytiin tosin välillä ostamassa kikkarilta jädet. Superkuumalla ilmalla ei edes mikään kovin raskas ruoka maistu, itselleni ainakaan.
-Maj
Kiitos tästä postauksesta! Samantyyppisiä eväitä meilläkin on mukana. Lapset tykkäävät popsia välillä myös kylmiä nakkeja. Ei sen aina tartte olla niin terveellistä
Nyt pliis ne rantakelit kehiin!
No niimpä, toivotaan nyt, että saatais vielä nauttia helteistä!
Onko nuo jotain ikean ”eväspusseja”? Onko ne käteviä? Entä voiko käyttää uudelleenkin vai onko kertakäyttö kamaa?
Moi, ne on Ikean ”minigripejä”, ja pystyy käyttämään useita kertoja. Niitä taitaa löytyä kolmea eri kokoa.
Kivakiva, tuli uusia ideoita, kiitos!!