Vanhempani ajelivat eilen illalla pakettiautolla Ylivieskasta tänne Tampereelle ja olimme sopineet viettävämme tämän päivän yhdessä ruokaa tehden ja laittelemalla meidän kodin pikkujuttuja kondikseen. Olin niin kovasti odottanut, että saisimme vihdoinkin sen uuden sängyn, se on nimittäin ollut maalautettavana ja jemmassa siellä Ylivieskassa jo lokakuusta lähtien.

Siirsimme vanhan sängyn pois uuden tilalta ja hihat oli kääritty valmiiksi sängyn kokoamishommia varten. Aika pian kuitenkin selvisi, että tärkeät pienet palaset olivat jääneet luultavasti maalaamoon, eikä sänkyä voinut siksi kasata ollenkaan. Tuolla se nyt on viidessä osassa meidän makkarin nurkassa, damn! Miten noin pieni juttu voikin ärsyttää niin paljon? Kaltaiselleni supermalttamattomalle tyypille tämä oli kauhea takaisku, olen puolisolleni suorastaan kateellinen, sillä häntä ei mitkään viivästymiset paljoa paina – ei tunnu missään, vaikka ne sängyn osat lojuisivat puolivuotta siellä meidän makkarissa.

No hyvä ruoka ja parempi mieli – eikös niin? Me Samuelin kanssa halusimme tehdä tortilloja, lapsetkin pääsivät pilkkomaan ja osallistumaan ruuanlaittoon. Meikäläinen loisti guacamolen teossa, hahah, rasti seinään?

Nyt olen lasten kotona  kolmisin ja täällä on ihanan rauhallista, muut suuntasivat kaupunkiin. Vanhempani menivät kuuntelemaan jazz-musiikkia ja Miikan kaveriporukka oli sopinut illanvietosta. 

Niin, ette sitte tulekaan näkemään niitä lupaamiani kuvia uudistuneesta makkarista, mutta olkkarissa on kuitenkin jotain pientä tapahtunut – aiheesta on tulossa postaus, kunhan vain saan ensin napattua kuvat.  :)

-Maj