Syyskuun ensimmäinen päivä ja siltä se on tuntunutkin; täällä on koko päivän satanut vettä. Odotan vähän jo kirpsakoita syyspäiviä, toivottavasti olen täynnä energiaa ja aikaansaava. Mulla on ihan hyvä fiilis tästä syksystä ja muutenkin kaikesta tulevasta.

Kalenteri alkaa hiljalleen täyttyä, ei kuitenkaan liiaksi. Viime syksyni oli suurimmaksi osaksi pelkkää selviytymistä, joten etenkin siihen verrattuna nyt on varsin kevyttä ja mukavan tyyntä. Ja on hyvä olla, vaikka ei edes vertailisi mihinkään.

mari 1mari 2

Sadepäivinä on mukava puuhailla, tänäänkin hoidin sellaisia rästihommia, jotka ovat roikkuneet kauan tehtävälistallani. Vitsit, siitä tulee hyvä mieli. Pienten juttujen lisäksi to do -listalla on myös sellainen vähän isompi juttu kuin oma asunto.

Havahduin tänään siihen, että olen ihan pian asunut tässä nykyisessä (vuokra)kämpässä pian vuoden, vaikka  juurihan mä tänne muutin! Koskaan aikaisemmin en ole asunut yksin näin pitkään. Toki tällä kertaa asustan yksin yhdessä lasten kanssa – mutta siis ilman puolisoa. Vuodessa olen ehtinyt toipumaan elämäni raskaimmasta muutosta ja ajatus ikiomasta kodista on alkanut todella kiinnostamaan, toivottavasti sellainen löytyisi meille pian.

mari 3

Aurinkolasit – Le specs
Mekko – Filippa K
Neule – Monki
Kengät – Mango

Kuvat – Jonna Leppänen

mari 4

Mä jatkan asuntojen katselua ja haaveilua. Ensimmäiset stepit asian suhteen on nyt otettu ja ehkäpä näiden mietteiden kirjoittaminen tänne tsemppaa olemaan aktiivisempi asunnonmetsästyksen suhteen.

 

Ihanaa viikonlopun jatkoa teille!

-Maj

1 Comment

  1. Mursu 3.9.2018

    Minä asuin eron jälkeen kaksi vuotta vuokra-asunnossa ennen kuin tuli pakottava tarve saada oma koti. Ennen sitä ei olisi ollut edes energiaa. Nyt ihan joka ikinen päivä olen kiitollinen kun tulen KOTIIN.
    Tsemppiä asunnonmetsästykseen <3

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *