Tässä reissailun välissä oltiin yksi iltapäivä kotosalla. Mun syntymäpäivä, jeah right pesukone lauloi ja sitä rataa. Sain kuitenkin ihanan lahjan kotiväeltä ja ystäväni Sape tuli meille, oltiin rannalla, syötiin herneitä ja jätskiä. Itseasiassa just hyvä syntymäpäivä ja muutenkin yksi koko kesän ikimuistoisimmista päivistä. Mulla tulee tippa linssiin, kun yritän kirjoittaa jotain itselleni kaikkein läheisimmistä ja tärkeimmistä ihmisistä. Noh, ne on joka tapauksessa niin ihania, että alkaa ihan itkettää. Ei siis siitä sen enempää, koska olen kertomassa nyt ihan toisesta jutusta…

Se mun Sape on kaikkea muuta kuin tavallinen keskitienkulkija. Sape on rakas sekopäinenälypääboheemitaiteilijacitynainen, joka keksii ainakaikenlaista jännää kuten tälläkin kertaa…

Sapen laukusta löytyi asfalttiliidut Rebekalle. Nuo höpönassut piirsivät mulle synttärikortin asfalttiin <3 Loppujen lopuksi minä ja Miikakin löydettiin itsemme tuolta maanrajasta kyyköttämästä.

Onnea Maj-äiti.

Rebsu piirsi renkaat Sapen kiesiin.

piirrä mulle kummituksia, kummitäti.

Polkeepolkeepolkee. Sapella on temppupyörä^^

Hänkin polkee.

Välillä pitää heittäytyä vaan tekemään ja nauttimaan. Ei tarvitse olla hyvä, ei tarvitse osata. Hyvä on olla pienessä hulluuden puuskassa, olla taas hetken kuten lapsena viimeksi. Fiilistellä kesäpäivää ja unohtaa kaikki muut.

Kuinkahan moni on hymyillyt tuosta ohi kulkiessaan? Toivottavasti Tampereella ei ole satanut.

Onni on ystävät. Onnellisuus on hetkissä. Kokeilkaapa tekin asfalttiliituja <3

<3 Maj