Mun siskolla on tapana lahjoa meidän lapsia. Hän ostelee niille milloin mitäkin puseroa, lelua, pipoa, herkkuja, leikkimattoa, palapeliä. Olen itse paljon tarkempi, enkä tuosta noin vain osta mitään, ellei se todella ole tarpeellista.

Tällä kertaa Petu-siskoni näki puisen leikkihellan lastentarvikeliikkeen ikkunassa, hän päätti ostaa sen Rebekalle, ihan tuosta noin vain. Sisko tuli kuitenkin liikkeestä ulos sitteri kainalossaan, ”tästä on enemmän hyötyä sullekin”. Rebekalta jäi hella saamatta tällä kertaa.

Niin meidän Samuelista tuli säädeltävän sitterin (jossa roikkuu tuollaisia härpäkkeitä) onnellinen omistaja.

Kokeiltiin heti, että viihtyykö vauva sitterissä. Kyllä hän viihtyi. Sitterissä on viihtynyt tosi hyvin myös Rebekan nukke, joten siitä on ollut paljon iloa kaikille :D

Päätettiin lähteä jalkamiehinä kävelemään siskon luota meidän porukoille, noin reipas kolmen kilometrin matka vain… mutta mihin laitetaan sitteri?

”Et sää voi sitä kantaa” ”Jaa en vai, katotaanko?” Niin mä sitten kävelin sitteri selässäni koko matkan, mut mitä sitten, eihän mun tarvinut työntää edes rattaita. Me ollaan joskus käyty vähän samanlainen keskustelu aikaisemminkin ”Sä et ikinä lähde minnekään ilman meikkiä” ”No lähdenhän, lähden vaikka lammaskuosisissa yöhousuissani” ”No et varmaan lähde” ”Katotaanko?” Ja niin sai siskoni hävetä taas kerran, kun vedin kauppareissun lammasunihousuissani…

 Sellasia ne siskot on. Välillä niin ärsyttäviä, mut enimmäkseen ihania <3

Mun sisko on vähän sellainen mutsi kakkonen, kun meillä on aika paljon ikäeroa.

Se aina huolehtii kaikesta ja voin kertoa, että jos Petusta on kiinni, niin  meidän lapsilta ei koskaan tule puuttumaan mitään. Rebekkakin sanoo kaikista tavaroista, että ”Petu on ostanu” <3